"Elämäsi ei muodostu päivistä, jotka ovat menneet, vaan päivistä, jotka muistat."
On monia päiviä, jotka muistan. On myös monia päiviä, joita en haluais muistaa.
On vaikea päästää irti menneisyydestä, vaikka haluaisikin. Olenko se minä, joka
pitää menneisyydestä kiinni vai pitääkö se kiinni minusta? En tiedä.
En kuitenkaan haluaisi, että menneisyyteni missään muodossa määrittelisi
sitä kuka olen nykyään.
Päälle päin olen ehkä ihan tavallinen tyttö,
mutta sisälläni elää tyttö, joka on katkera maailmalle,
eikä osaa antaa sille toista mahdollisuutta.
Haluaisin katsoa eteenpäin, tulevaan. Ikävät asiat kulkevat edelleenkin kuitenkin mukanani.
Ne ovat asioita, joista ei voi vielä päästää irti, koska ne odottavat minua vielä tulevaisuudessa.
Haluaisin unohtaa, mutten voi, koska niitä asioita ei olla saatu vielä päätökseen.
Ennenkuin ne saavat päätöksensä, en pysty mäkään aloittamaan uutta sivua elämässäni.
Se vaivaa.
On myös niitä päiviä, joita en halua unohtaa koskaan. Ne päivät ovat merkittäviä elämässäni.
Kuten se päivä, kun sanoin ekaa kertaa rakastavani yhtä ihmistä. Sen ihmisen jälkeen en oo
tuntenut samanlaista tunnetta ketään muuta kohtaan. Ja siitä on jo muutama vuosi.
Tai se päivä, kun sain yläasteen päätökseen ja sain jättää yläastehelvetin taakseni.
Tai se päivä, kun sain apua ongelmiini ensimmäisen kerran. Siitä päivästä lähti mun matka
kohti omaa itsetuntemustani. En mä vielä tänä päivänäkään tiiä kuka mä oikeestaan oon, mut
tiiän, että mun on selvitettävä se ihan itse, ilman apua.
Ja niin mä aion tehdäkin, vaikka se ahdistaa.
Ehkä tää blogi auttaa siinä? Jos vaan jaksan säännöllisesti
käydä mietteitäni läpi täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti